perjantai 11. tammikuuta 2013

Kaasoksi pyytäminen

Häitä on nyt suunniteltu aika tarkkaan vuoden verran ja jo alussa päätin, että otan kaasot mukaan häiden järjestelyyn siinä vaiheessa, kun juhlapaikka on varattu ja päivä päätetty. Tiesin myös, että haluan lähettää pyynnön kaasoille jollain "virallisemmalla" tavalla. Kasvotusten pyytämisen ajattelin unohtaa kokonaan siltä varalta, että päättäisin alkaa tihrustamaan itkua kesken lauseen..

Selailin netistä erilaisia ideoita ja lopulta päädyin siihen, että askartelen pienen vihkosen, johon laitan päivän, juhlapaikan, sekä muutamia muita asioita, joita on tähän mennessä päätetty. Vihko on kokoa A6, mahtuu mukavasti kirjekuoreen ja vie vain yhden postimerkin, jolloin myös kustannukset pysyvät aisoissa. 

Tässä muutama kuva vihkosesta. Hääpäivän pidän vielä hetken aikaa salassa, joten se on rajattu kuvasta pois. Viimeisellä sivulla olevaan kuvaan vaihdoin minun ja kaasojeni kasvot, jotka jouduin kuitenkin tätä varten peittämään pitääkseni yksityiskohdat piilossa. ;)


P.s. Molemmat kaasot suostuivat tehtäväänsä! 

12 kommenttia:

  1. Voi että, tällainen on varmasti kiva vastaanottaa! Varmasti myös kaasot arvostivat pientä vaivannäköä, ja jäähän tästä kiva muisto heille :)

    VastaaPoista
  2. Hieno!
    Juhlan värit ja "kaasojen värit" herkullisesti esillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Väripallot on leikattu rautakaupasta saatavista maalien värikartoista. ;)

      Poista
  3. Uusi lukija ilmoittautuu. nuori nainen jolla on kans unelmien mies löytynyt ja häistä ollaan puhuttu <3 päivää ei ole päätetty, mutta luulen että 2014 ois se vuosi... ;) nyt jo hyvissä ajoin liikkeellä, ihastelen hääblogeja ja kerään ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löysit blogiini! Tervetuloa.

      Itse olen myös hyvissä ajoin ollut liikkeellä, mutta olen huomannut muutamassa kohtaa, että se on todella kannattanut.. Ja onhan tämä häiden suunnittelu aika kivaa puuhaa, eikö? ;)

      Poista
  4. Mua harmittaa ihan hulluna, etten tajunnut aikoinaan pyytää virallisemmin kaasoja virallisemmin mukaan hääsuunnitteluun. Kihlauksen jälkeen olin vain niin innoissani, että heti kun Suomeen pääsin takaisin soitin neljä lähintä ystävääni läpi ja pyysin heitä tehtävään :D
    Mutta ihanaa, että olet kärsivällinen ja jaksat odottaa. Toi on kyllä niin ihana idea <3

    http://lovefall2014.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli odotella, kun kihlajaisten jälkeen päätettiin vuosi, johon oli siis 2 vuotta aikaa.. Ajattelin, että hulluna pitävät, jos pyydän niin aikasin!! =D

      Poista
  5. Ihana idea! Minä ojensin yllätyksenä meidän varaa päivä kortin kun kaason kanssa mentiin "kahville", vaikka oikeasti menimme kokeilemaan hääpukuja. Kaaso siis suostui ja oli ihan ällikällä lyöty kun ei tiennyt häistä mitään. :)

    VastaaPoista