maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kuka sanoo viimeisen sanan?

Monessa blogissa on käsitelty aihetta "häiden järjestämisen hyvät ja huonot puolet". Moni kokee ongelmaksi oman äidin, sukulaiset tai jopa omat kaverit. Kaikilla tuntuu olevan jotain huomautettavaa häiden järjestämisestä tai vähintään pari mielipidettä..

Itse en ole vielä häiden järjestämisestä sen suurempaa numeroa tehnyt, koska tässä on vielä pari vuotta aikaa hoitaa asioita ja tähän mennessä ei ole vielä varattu mitään, joten kaikki on avoinna.. Saas nähdä, kuinka paljon neuvoja satelee, kun asian julkistan.. ;)



Entäs ne anopit? Yleensähän anoppi on se, joka eniten aiheuttaa ongelmia, vai onko sittenkään?


Aiemmassa suhteessani en oikeastaan missään vaiheessa kunnolla miettinyt, millaiset häät haluaisin. Osittain siksi, että alitajuisesti tiesin miehen olevan väärä, varsinkin kun mitta-asteikkona on koko loppuelämä, mutta eniten siksi, että minulla oli maailman kamalin anoppi! Mietin kyllä häitä, mutta ajatukseni eivät olleet positiivisia.

Minä ja anoppini emme tulleet toimeen, koska minä en ollut riittävän hyvä. Riittävän rikas, riittävän kaunis.. Ylipäätään riittävä millään tavalla!

En miettinyt sen kummemmin häiden järjestämistä, koska minua puistatti ajatus, että minun olisi pakko kutsua anoppi häihin! En todellakaan halunnut tuota ihmistä haukkumaan minua kaikkien kuullen, omana hääpäivänäni! On sanomattakin selvää, että silloinen poikaystäväni oli aika ikävässä välikädessä..

Mutta onneksi asiat menevät, kuten niiden kuuluukin ja minä pääsin eroon maailman kamalimmasta anopista! Eron ja muutoksen keskellä ensimmäinen ajatukseni oli, että minun ei enää koskaan tarvitsisi kuulla, kuinka huono ihminen olen!

Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa minulla on ihana Mies, mutta ei anoppia! Kun tapasin Mieheni ja kuulin hänen äitinsä menehtyneen muutama vuosi aiemmin, minut valtasi sekava olo. Toisaalta olin iloinen, että anoppi ei tulisi suhteemme tielle, mutta samalla oloni oli haikea ja surullinen.. En koskaan pääsisi näkemään sitä mahtavaa naista, joka on kasvattanut lähes täydellisen pojan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti